Varhaisimmat muistoni ovat 1940-luvun lopun joulupukista, jolla oli mukanaan suuri pelukoppa, ja kopan nurkassa törrötti paksu kimppu koivuvitsoja. Pukki kyseli meiltä lapsilta: ”Oletteko syöneet lunta?” Isoveli koetti todistella, että hän ei ole syönyt, mutta naapurin Eino on. Tilanne oli niin jännittävä, että lahjoista ei ole jäänyt minkäänlaista mielikuvaa. Varmaan niitä pukin kopassa kuitenkin oli. Tällä pukilla oli myös oikeasta jäästä tehty jäälyhty, jossa paloi kynttilä. Lyhdyn pukki oli jättänyt verannan ikkunalle ja kävimme sitä siinä ihailemassa.
Ensimmäinen ruokamuisto
Muutaman vuoden kuluttua hämäläisessä mummolassa vietetystä joulusta jäi mieleeni, kun mummo kysyi joulupukilta: ”Onko pukin jalka vielä kipeä?” Vuosia jouduin elämään sen kysymyksen kanssa, mistä mummo voi tietää, että joulupukin jalka oli ollut kipeä. Tästä joulusta jäi mieleeni elämäni ensimmäinen jouluruokamuisto. Se oli suuret punaiset omenat, jotka Tampereen täti oli tullessaan tuonut. Ne olivat laatikossa mummon sängyn alla ja jokainen sai yhden. Meitä oli silloin isä, äiti ja kolme lasta. Veli oli ekaluokkalainen ja minä pari vuotta nuorempi, pikkusisko oli juuri täyttänyt vuoden.
Perhe kasvoi vielä yhdellä tytöllä ja jouluista alkoi jäädä enemmän muistettavaa. Pukki ei aina vieraillut näkyvästi, vaan oli saattanut pistäytyä tuvassa saunomisen aikana. Se tuntui vähän ikävältä, mutta unohtui nopeasti, kun lahjasäkki avattiin. Näistä jouluista jäi ruokamuistojakin. Rosollia oli hakattu siinä isän tekemässä puulaatikossa ja lipeäkala haisi ihan kamalalle, mutta sitä ei ollut pakko syödä. Jälkiruuaksi oli riisipuuroa ja sekahedelmäsoppaa, jossa oli pelottavia pullistuneita rusinoita. Ne rusinat piti yrittää piilottaa niin, ettei isä nähnyt. Syödä niitä ei voinut.
Karjalainen suurperhejoulu
Toisessa mummolassa, siinä karjalaisessa, olivat joulut aivan erilaisia. Sukua oli tullut koolle paljon, oli ukko ja mummo, heidän viisi tytärtään puolisoineen ja meitä kolmatta polvea kaksi poikaa ja neljä tyttöä. Sinne mentiin jo aatonaattona ja kamarin lattialle tehtiin siskonpeti. Kolmannen polven pojat olivat aika veijareita ja kaatoivat kuusen siinä iltavillissä. Ukko vähän jyrähti, isät nostivat kuusen pystyyn ja sitten alkoi iltahartaus. Tunnelma oli aina hyvin harras, mutta samalla iloinen. Jouluaattona saunottiin ja sen jälkeen syötiin pirtin tosi pitkän pöydän ääressä. Saattoi olla 17 henkeä saman pöydän ympärillä. Ruokamuistot lisääntyivät tuntuvasti. Oli rosolli, silli, suolakalat, kinkku, karjalanpaisti, porkkana- ja lanttulaatikko, perunoita ja jälkiruuaksi taas riisipuuro ja ne rusinat sopassa. Tietysti oli myös mummon paistamia karjalanpiirakoita aidolla munavoilla voideltuina. Lipeäkala ei tähän ruokalistaan kuulunut. Aikamoinen tohina tuvassa oli, kun kuusi emäntää touhusi yhtä aikaa, mutta sovussa oltiin, koska työnjako toimi. Nuorin viidestä tyttärestä leikitti meitä lapsia. Vihdoin, kun oli syöty ja tiskattu, tuli joulupukki. Pukilla oli päällään suuri turkki, karvahattu päässä ja mahtavat karvakintaat käsissä. Partaa tällä pukilla ei ollut, ehkä parrankasvu oli huonoa, kun oli aika nuori vielä. Kysymykset kysyttiin ja vastaukset annettiin, lapset esittivät lauluakin pukille ja sitten vihdoin avattiin lahjasäkki. Yksi kysymys jäi tässäkin askarruttamaan alakouluikäisen mieltä: ”Miksi pukilla oli Sirkkaserkun helmet kaulassa?” Vastausta siihenkään kysymykseen ei tullut. Jouluaamuna varhain käveltiin koko suku läheiseen seurakuntataloon joulukirkkoon. Valaistu kirkko ja voimakas virren veisuu toi lapsen mieleen oikean juhlan.
Lapsuuskodin joulu
Vuosia kului, jouluja tuli ja jouluja meni. Lapset kasvoivat, isovanhemmat vanhenivat ja nukkuivat vuorollaan pois. Nyt vietimme joulut oman perheen kesken. Joskus oli Tampereen täti vieraana ja silloin joulu oli vähän suurempi juhla. Ennen joulua oli kestettävä asiaan kuuluvat suursiivouspäivät, joista lapsen mieleen jäi kiukkuinen ja väsynyt äiti. Varsinainen joulun vietto alkoi aattona klo 12, kun Suomen Turku julisti joulurauhan alkaneeksi. Koko kuusihenkinen perhe istuimme hiljaa radion ääressä kuuntelemassa. Tämä hetki oli isälle erikoisen tärkeä. Sen jälkeen juotiin päiväkahvit ja pian päästiinkin isän kuumaksi lämmittämään saunaan. Äiti ja tytöt menivät ensin, että ehtivät ruuan laittoon ja pöydän kattamiseen. Kun naisväki oli saunonut, alkoi miesten vuoro. Milloin Tampereen täti oli vieraana, saunoi hän viimeisenä, koska hän nautti saunomisesta niin pitkään. 
Äidillä oli ruuat valmistettuna hyvissä ajoin. Uunissa hautuivat laatikot, karjalanpaisti ja kinkku. Rosolli oli taas taattua lähiruokaa, juurekset omassa maassa kasvaneita. Sama isän tekemä laatikko palveli rosollin pilkkomisastiana ja kastikkeeksi paksua kermaa. Me kouluikäiset tytöt katoimme pöydän niin kauniisti kuin osasimme, äiti ei siihen puuttunut. Ensin syötiin rosolli, sillit ja suolakalat. Seuraavana oli lipeäkalan vuoro, sen keittämisestä vastasi isä. Äiti oli tehnyt paksun valkokastikkeen kalan päälle, perunoita meillä ei tarjottu kalan kanssa. Nyt, kun me lapset olimme vähän isompia, saimme nousta pöydästä kalan syönnin ajaksi leikkimään. Isältä oli erikoisen suuri myönnytys antaa lupa nousta pöydästä kesken aterian. Tämän jälkeen oli vasta kinkun, laatikoiden, karjalanpaistin ja perunoiden vuoro. Niinä vuosina, kun hämäläinen mummo vielä oli joukossamme, kuului ruokalistaan myös lihapullat. Aikaa syömiseen kului lasten mielestä aivan tarpeettoman paljon ja jälkiruoka oli vielä syömättä. Lopulta äiti kantoi pöytään riisipuuron ja sen onnettoman sekahedelmäsopan pulleine rusinoineen. Rusinat jäivät taas syömättä. Mutta vielä pitkään aikaan ei ollut pukin vuoro tulla. Ensin tiskattiin astiat ja siistittiin keittiö ja ruokasali. Vihdoin viimein äiti heitti esiliinan edestään ja tuli olohuoneeseen. Veisasimme, Enkeli taivaan lausui näin.. Isä luki Raamatusta jouluevankeliumin ja sen jälkeen laulettiin lasten jouluvirsi, Tulemme Jeesus pienoises nyt Beetlehemiin seimelles... Siinä oli joulujuhlan hartaampi ohjelma. Sen jälkeen me lapset esitimme erilaisia kuvaelmia, vuoropuheluita ja runoja. Runojen lausuminen oli minun erikoistehtäväni, koska en osannut laulaa. Vielä saatoimme laulaa ja leikkiä tonttuleikkejä ja sitten eteisestä alkoi kuulua outoa kolinaa. Sieltäpä tuli pukki, jolla oli punaisella kreppipaperilla päällystetty iso kirjekuori hattuna ja isän vanha turkki nurinpäin päällä. Kaiken kaikkiaan täysin uskottava ilmestys. Jostain syystä isoveli oli juuri sillä hetkellä piipahtanut ulkohuoneeseen. Harmi, kun ei nähnyt pukkia. Pukin tehtyä tehtävänsä, ja me lapset aukoneet pakettimme ja hihkuneet ilosta, lähti äiti keittämään kahvia. Pöydässä oli piparkakut, pullaukot ja monet muut makeat tarjottavat. Isä ja äiti jäivät istumaan kahvipöytään ja me lapset siirryimme leikkimään uusilla leluillamme. Ei ollut minnekään kiire. Jouluyönä sai valvoa niin pitkään kuin jaksoi, vaikka aamuun asti.
Pientä puhetta koronakaranteenista 