
Maaliskuun puolessa välissä hallituksemme heräsi. Viisi nuorta ja kaunista ministeriä alkoi antaa tiukkoja ohjeita ihmisten eristämiseksi toisistaan. Lapset ja nuoret eivät saaneet mennä kouluun ja päiväkotiin, vanhemmat komennettiin mahdollisuuksien mukaan etätöihin kotiin. Yli 70- vuotiaat eristettiin yksin omiin asuntoihinsa, jäimme karanteenin tapaisiin oloihin.
Kauppaan sai mennä vain muutama ihminen kerrallaan, samoin apteekkiin. Melkein kaikki pikkuliikkeet suljettiin, ravintolasta sai vain noutoruokaa. Kaikenlainen urheilu loppui kokonaan. Kymmentä henkeä suurempaa kokoontumista ei saanut järjestää. Ja kas kummaa Koronapelien kysyntä kasvoi suureksi.
Viruskoronaa on pelattu nyt yhteensä yli 60 vuorokautta. Olemme edelleen elossa ja karanteenissa. Menneellä viikolla lapset pääsivät takaisin kouluun ja pienemmät päiväkotiin. Kovin lähelle kaveria ei saa mennä, mutta jutella jo voi. Ulkona voimme liikkua, mutta joukkoihin ei sovi kerääntyä. Tuntuu vähän oudolta, kun kadulla vastaantulevat ottavat sivuaskeleita päästäkseen kauemmas toisistaan.
Alla ensimmäinen