Koronapandemia vaikutti vahvasti kaikkeen hengelliseen elämään ja toimintoihin. Kun kokoontumiset kiellettiin, koski se myös seurakuntien toimintaa. Äkkiä ei ollutkaan mitään paikkaa, minne mennä.
Olimme juuri talvella tykästyneet arkipäivän ehtoolliseen. Se on Lappeen seurakunnan järjestämä keskiviikon lyhyt ehtoolliskirkko klo 11. Sen jälkeen on aina vapaaehtoisten järjestämä kahvitarjoilu. Enimmäkseen siellä kahvilla istuskeli meitä 70+ ihmisiä. Oli sellainen leppoisa tunnelma. Juotiin kahvit ja juteltiin ja mikä parasta papit olivat mukana.
Nyt sekin pienimuotoinen ehtoollismessu oli jätettävä tauolle.
Seurakunnille koronatilanne oli varmasti aikamoinen shokki. Piti nopeasti alkaa järjestää nähtäviä ja kuultavia palveluksia ilman yleisöä. Täytyy ihmetellä ja ihailla kuinka nopeasti jokaisessa seurakunnassa saatiin oman kirkon jumalanpalvelus näkymään tai kuulumaan.
On ollut todella hienoa saada katsoa palvelusta omasta kirkosta. Yhtä mukavaa on käydä vieraisilla jossain tutussa kirkossa ihan vaan omasta olohuoneesta. Pääsiäisen aikaan vierailimme Vesilahden kirkossa, kuulimme ja näimme tutun kirkkoherran ja suntion. Radion kautta käväisimme Alajärven kirkossa, sielläkin oli tuttu pastori työvuorossa. Luumäen seurakuntatalosta saimme nähdä sanajumalanpalveluksen. Kanttori oli tuttu.
Monena koronasunnuntaina olemme kuunnelleet kaksikin jumalanpalvelusta ja kolmannen radio Dein kautta. Hengellistä ohjelmaa on ollut, vaikka kuinka paljon, jos vaan on osannut etsiä.
Muistan lapsuudestani elävästi sunnuntait, jolloin radiojumalanpalvelus kuunneltiin aina. Kirkkoon oli pitkä matka eikä meillä ollut hevosta autosta puhumattakaan. Vanhemmat istuivat omalla paikallaan kamarissa ja me lapset saimme leikkiä lattialla napeilla. Leikkiä sai, mutta hiljaa piti olla. Heti, kun saarna loppui, hyppäsi äiti pystyyn ja meni keittiöön laittamaan ruokaa. Se tarkoitti sitä, että lastenkin hiljaisuus päättyi kuin seinään. Kuusihenkisen perheen seurakuntayhteys oli siinä ja se toimi hyvin radion välityksellä.
Näin aikuisiällä ajattelen, että sanan kuuleminen yhdessä toisten kanssa on paras tapa. Yhteen tuleminen ja ystävien tapaaminen on tärkeä osa hengellistä elämää. Ei tekniikka korvaa ihmistä, vaikka onkin loistava apu.
Onneksi lähes sadan karanteenipäivän jälkeen hallitus päätti lieventää kokoontumisrajoituksia ja nyt pääsemme kokoontumaan ainakin jossain muodossa jumalanpalvelukseen ja saamme osallistua ehtoolliseen. Edelleen pidämme sopivat turvavälit, emmekä jakele haleja ystävien kesken, vaikka kuinka tekisi mieli.
Pientä puhetta koronakaranteenista 