7 Jouluenkelit

Taidenäyttelystä innostuneina halusimme järjestää jotain hauskaa Vapun viettoonkin. Kävimme kaupunkikodissa etsimässä vanhoja serpentiinejä ja ilmapalloja vappujuhlien varalle. Löytyihän sieltä kaikenlaista käyttökelpoista ja idea alkoi syntyä. Oli taas muistettava, että kahta metriä lähemmäksi toista ihmistä ei saanut mennä.
Pumppasimme kolmisenkymmentä vappupalloa, olivat vuosia vanhoja, joten kolmasosa särkyi jo puhallusvaiheessa. Onneksi 40 vuotta vanha pumppu oli vielä ehjä ja teki tehtävänsä lähes moitteettomasti. Seuraava vaihe oli sitoa pallot pitkään lankaan ja kierrättää lankaa pihapiirissä.
Vappuaamun sää oli erittäin tuulinen ja osa palloista särkyi tai lähti tuulen mukana pellolle.
Sovittuun kellonaikaan lapset tulivat ulos ja lähtivät seuramaan lankaa keittiön ovelta trampoliinille, siitä maakellarin kulman kautta vanhan saunan nurkalle, sieltä lämpökeskuksen taakse ja asuntovaunun viereen.
Lapset keräsivät narun palloineen mukaansa ja tässä kohtaa palloja oli koko sylillinen. Vaunun luota matka jatkui takaisin pihaan päin katoksen seinustaa pitkin ja siitä sisään katokseen. Katoksessa suurten siemenpussien takana oli aarre, ruskea paperikassi. Kassissa oli karkkia ja joka lapselle posliinienkeli.
Olin ostanut tapani mukaan lastenlapsille joulun alla enkelit, joita en muistanutkaan antaa jouluna tavatessamme. Nyt on jouluenkelit jaettu, paitsi Pirkkalan lapsille. He saavat enkelinsä sitten, kun mummi sattuu muistamaan.
Lapset olivat iloisia ja innostuneita palatessaan ilmapallojen kanssa pihaan. Ehjät pallot irroteltiin narusta ja heitettiin trampoliinille. Iloa riitti moneksi päiväksi, kun lapset pomppivat ilmapallojen seassa trampalla. Seuraavalla viikolla sain haravoida puoli pihaa ilmapalloroskista.

Sima ja munkit tarjoiltiin hyytävässä kylmyydessä pihalla. Olin viikkoa aikaisemmin ohjannut tyttäreni siman tekoa puhelimitse. Samalla sain siirretyksi oman erityisen simaohjeeni seuraavalle sukupolvelle.
Tärkeä tehtävä sekin.

6. Taidenäyttely

Pohjanmaalta tuli puolisolle koulumuistoja oppikouluajoiltaan. Oli kokonainen kasvisto, joka siihen maailman aikaan piti jokaisen kerätä. Kaikki 120 eri kasvia prässättiin, kiinnitettiin liimapaperilla isolle arkille ja nimettiin sekä tieteellisin että suomenkielisin nimin. Meille 1950-luvulla koulua käyneille vanha kasvisto oli kuin lämmin tuulahdus menneisyydestä.

Nämä puolison kasvit olivat jo pahasti kuivuneet ja karisivat iloisesti lattialle, kun paketti avattiin. Rapistuneiden kasvien välistä löytyi koulussa tehtyjä kuvaamataidon töitä, piirustuksia ja maalauksia, Jokunen työ oli tehty myöhemmin, nuoruusvuosina. Syntyi idea tehdä piirustuksista taidenäyttely.
Ripustimme kuvat autotallin kylkeen rakennetun lasten askarteluhuoneen seinille. Numeroimme teokset ja teimme esittelyvideon, jossa minä haastattelin taiteilijaa. Videolla kutsuimme lastenlapset vanhempineen tutustumaan näyttelyyn. Koronan takia näyttelyssä sai käydä vain kaksi vierasta kerrallaan.
Tilassa oli vihko, johon katsojat kirjoittivat kommentteja ja arvosteluja. Näyttely sai hyvän vastaanoton, kaikki mahdolliset katsojat (5) kävivät ja antoivat arvostelunsa. Lopuksi kaikki kävijät saivat suklaapatukan.
Toisten tyttärien perheet voivat osallistua näyttelyyn muodikkaasti etänä. Teokset olivat nähtävänä netissä ja WhatsApp-viestein saimme palautetta. Suosio oli suuri silläkin puolella, kaikki (6) antoivat arvionsa. Suklaapatukkaa emme vielä pystyneet lähettämään netin kautta.

Jälkeen päin olemme ihmetelleet, kuinka paljon yhdessä tekemisen iloa näyttelyn järjestäminen meille puolisoina tuotti. Meillä näyttelyn pystyttäjillä taisi olla hauskempaa kuin katsojilla.
Tätä täytyy saada lisää.

5. Kevätpuuhia

Muuttopäivästä on kulunut yli 50 vuorokautta. Kalenteri on edelleen tyhjä, jäätelöauto joka toinen tiistai ja viikoittainen kaupunkikodissa käynti rytmittävät elämää. Kaikesta huolimatta päivät ovat täynnä tekemistä. Jos ei muuta niin katsomme luonnon heräämistä kesään ja viljelijä-vävyn kevätpuuhia. Siinä riittää ihmettelemistä meille, jotka olemme paenneet maalta jo yli 50 vuotta sitten.

On ollut hyvä huomata, miten pian tyhjä päivä täyttyy tekemisellä. Pari viikkoa nojasin pihalla lehtiharavaan. Vaikka jaksoinkin työstää vain vähän kerrallaan, tuli piha aikanaan haravoiduksi. Iltatöiksi ostin lankaa ja aloin neuloa tietämättä mitä siitä tulisi, ehkä takki tai liivi. Nivelrikkoiset sormet alkoivat jotenkuten totella ja epämääräinen villaliivi valmistui. Lopputulos on niin kaamea, ettei sitä voi käyttää julkisilla paikoilla. Mutta itse tekeminen oli hulvattoman hauskaa.

Villaliivin sijaan huomattavasti paremmin onnistuin virkkaamaan ampiaisen valepesiä. Muuan Tv-ohjelmasta sain vihjeen, miten pallo virkataan ja täytetään vanulla, onnistuihan se. Ampiainen ei tule rakentamaan pesää sinne, missä tuo tekopesä roikkuu.
Voi se olla tottakin, mutta en minä siihen usko.

4. Te kuolette

Toisella karanteeniviikolla alkoi tapahtua. Nuorin tytär soitti topakkana, tapansa mukaan, ja lateli selkeät ohjeet:

– Haette asuntovaunun Purhosta ja tuotte sen meidän pihaan entiselle paikalleen Sikatarhaan. Vanhan sikalan toimistossa on teille oma vessa ja suihku. Minä käyn kaupassa ja tuon ruuat niin teille kun anopillekin. Sisälle taloon ette saa tulla. Jos saatte taudin, te kuolette.

Eipä tuohon ollut mitään sanomista. Oli kymmenes karanteenipäivä, kun muutimme Rikkilän kylään tyttäremme perheen takapihalle. Uskalsimme muuttaa, koska karanteenipaikka kuuluu saman Eksoten piiriin kuin kotimme Lappeenrannan kaupungissa.

Edellisenä päivänä oli koululaiset määrätty etäopetukseen kotiinsa. Samalla tontilla pyörii nyt viisihenkinen perhe ja me kaksi varjeltavaa vanhusta. Muutaman sadan metrin päässä asustavat toiset varjeltavat eli vävyn vanhemmat. Tapaamme toisiamme vain ulkona ja verrattain kaukaa silloinkin.
Haleja ei saada eikä anneta.

3. Kalenteri

Ensimmäinen koronaviikkoni meni mukavasti puolison kanssa yhdessä.
Heti karanteenikäskyn kuultuamme otimme kalenterit esiin ja viivasimme yli kaikki sille viikolle sovitut tapaamiset. Siinä meni Gideonien kokous, kaksi luentoa kirjastossa, yhteinen syntymäpäivälounas esikoistyttären kanssa, meillä kokoontuva raamattupiiri, kuntosali, sulkapallo, geokätkijöiden miitti, postimerkkikerho ja vielä muutaman ystävän tapaaminen.
Kalenteri oli tyhjä ja aikaa tuntui riittävän loputtomasti. Olo oli vapaa ja onnellinen, kukaan ei odota minulta mitään.
Ruokaostokset hoidimme sillä viikolla vielä itse. Pistäydyimme aamuvarhaisella nopeasti lähikaupassa ostamassa kaksi kassillista ruokaa. Vessapaperia emme tarvinneet, olisiko sitä ollutkaan, kun kaikki olivat jo hamstranneet sen kotiinsa. Olo oli jotenkin oudosti syyllinen väistellessämme toisia ruuan hankkijoita kaupan hyllyjen välissä. Kukaan ei puhunut mitään, tututkin tervehtivät vain kaukaa vilkuttaen.

 

 

2. Karanteeni

Kaupunkikodin ikkunassa nalle ja koira ilahduttavat ohikulkijoita.

Maaliskuun puolessa välissä hallituksemme heräsi. Viisi nuorta ja kaunista ministeriä alkoi antaa tiukkoja ohjeita ihmisten eristämiseksi toisistaan. Lapset ja nuoret eivät saaneet mennä kouluun ja päiväkotiin, vanhemmat komennettiin mahdollisuuksien mukaan etätöihin kotiin. Yli 70- vuotiaat eristettiin yksin omiin asuntoihinsa, jäimme karanteenin tapaisiin oloihin.
Kauppaan sai mennä vain muutama ihminen kerrallaan, samoin apteekkiin. Melkein kaikki pikkuliikkeet suljettiin, ravintolasta sai vain noutoruokaa. Kaikenlainen urheilu loppui kokonaan. Kymmentä henkeä suurempaa kokoontumista ei saanut järjestää. Ja kas kummaa Koronapelien kysyntä kasvoi suureksi.

Viruskoronaa on pelattu nyt yhteensä yli 60 vuorokautta. Olemme edelleen elossa ja karanteenissa. Menneellä viikolla lapset pääsivät takaisin kouluun ja pienemmät päiväkotiin. Kovin lähelle kaveria ei saa mennä, mutta jutella jo voi. Ulkona voimme liikkua, mutta joukkoihin ei sovi kerääntyä. Tuntuu vähän oudolta, kun kadulla vastaantulevat ottavat sivuaskeleita päästäkseen kauemmas toisistaan.

Alla ensimmäinen

1. Korona

Korona on peli, jota pelataan nelikulmaisella pelilaudalla. Lauta on kooltaan 90 x 90 cm. Pelialustan jokaisessa kulmassa on kotelo, johon pelinappulat yritetään saada. Voittaja on hän, joka saa ensimmäisenä kaikki pelinappulansa laudan vastakkaisen sivun koteloihin. Pelaajia voi olla kaksi tai neljä henkilöä. Pelivälineenä on erivärisiä pyöreitä kiekkoja ja jokaisella värillä yksi iso kiekko, lätkä tai limppu nimeltään. Kiekoille annetaan vauhtia pitkällä karttakepin tapaisella kepillä.
Isä teki pelin 1950-luvulla meille silloisille lapsille. Kyllä sitä pelattiinkin, välillä hiki hatussa. Laudan liukkautta paranneltiin perunajauhoilla ja taas pelattiin. Meitä lapsia oli neljä, joten pelasimme sekä pareittain että nelinpelinä.

Vuodet kuluivat, samoin koronapeli, nimikin unohtui kokonaan. Kunnes kuluvan vuoden alussa alkoi uutisissa kuulua sana korona. Pian kävi selväksi, että nyt ei puhuttu suinkaan lautapelistä vaan vakavasta viruksesta nimeltään Korona.
Tuo katala virus oli lähtenyt liikkeelle Kiinasta ja levisi nopeassa tahdissa ympäri maailmaa. Muuan kiinalainen turisti toi viruksen laskettelemaan Suomen Lappiin. Näin saimme oman, varsin tuntemattoman koronan.

Nimi(pakollinen)

Sähköpostiosoite(pakollinen)

Kotisivu

Viesti

Lähetä

Δ