Silkkihansikkaat

Työn puitteissa tapaamamme ennestään tuntemattomat ihmiset olivat kovin varovaisen ja aran oloisia, tuntuivat vähän vierastavan uusia työntekijöitä. Emme tienneet piirin ihmissuhteista, emmekä mistään muustakaan mitään etukäteen. Helposti aisti 100-0025_IMGjonkinlaista varovaisuutta jopa kyräilyä. Eipä siinä auttanut jäädä ihmettelemään, piti panna rattaat pyörimään. Siinä saattoi käydä niin, että joku asia tuli tehdyksi eri tavalla kuin se oli aina ennen tehty. Ja sitten taas joku loukkaantui jossain ja vetäytyi syrjään.

Aikoinaan tullessamme Lappeenrantaan täysin uusina ja kokemattomina työntekijöinä, oli suuri etu siinä, että siellä oli vahva, uskollisten lähetystätien joukko. Heistä kasvoi meille oma mummoporukka, joka kannusti työssä ja toisaalta antoi myös terävää palautetta. Luottamus kasvoi nopeasti molemminpuoliseksi.
Keski-Suomessa ei ollut yhtenäistä joukkoa tukemassa, oli enemmän yksin yrittäjiä. Heistä jokaisella oli se ainoa, oikea tieto siitä, miten asioita pitää hoitaa. Yhhallitus1dessä työskentely oli jotenkin hukassa.

Oman aikansa otti tutustua eri tavalla ajatteleviin ihmisiin ja sen jälkeen alkaa kasvattaa luottamusta. Pikkuhiljaa tutustuimme ja opimme käsittelemään kutakin omansa laisilla silkkihansikkailla. Ajan myötä erottuivat ne henkilöt, jotka tosissaan halusivat sitoutua Kansanlähetyksen työhön ja viedä evankeliumia eteenpäin. Heistä saimme ison joukon todellisia ystäviä.

Minun tehtävänäni olivat toimistotyöt ja toimitiloista huolehtiminen. Liikehuoneisto, joka oli toimitilana, oli jäätävän kylmä, hämärä ja ankea. Siivoustyötä riitti joka päiväksi. Virka-ajan istuin tietokoneen ääressä ja ensimmäiseksi laitoin koko jäsenrekisterin koneelle, ennen se oli jonkinlainen paperiversio.100-0097_IMG
Toimistossa kävi melkein joka päivä joku ihminen ostamassa kirjoja tai kasetteja, kyselemässä tulevia ohjelmia ja muuten vaan juttelemassa. Tulipa eräänä päivänä eräs minulle tuntematon naishenkilö kyselemään, miten hän voisi päästä Jumalan lapseksi. Siinä me istuimme vierekkäin penkillä ja selvisihän asia, kun aikamme juttelimme. Hänestä tuli Jeesuksen opetuslapsi ja minä sain hyvän, uskollinen ystävän.

Iltaisin ja viikonloppuisin osallistuin raamattuopetuksiin, seuroihin ja mitä nyt milloinkin oli iltaohjelmaa. Välillä Arto kävi lähipitäjissä, joskus jopa useamman päivän saarnamatkoilla. Silloin minä sain selvitä yksin toimistotöistä.

Olin sairastanut nivelreumaa kolmisen vuotta ennen Jyväskylään muuttoa ja niinpä sain kutsun paikalliseen keskussairaalaan reumapoliklinikalle. Reumalääkäri tutki minua, katseli verikoevastauksia ja tokaisi: ”Fibromyalgia, hoitaja antaa ohjeet.” Hämmästyneenä kävelin ulos huoneesta hoitajan luo, joka sitten alkoi selittää, millainen tauti on kyseessä. Liityin pian sen jälkeen Jyväskylän Reumayhdistykseen ja siellä olikin mukavia jäseniltoja kuukausittain, jopa hengellinen piirikin toimi. Reumayhdistyksen kirjoittajapiiristä sain  kipinän omaan kirjoittamiseeni.
Kaikilla huonoilla asioilla on myös hyvät puolensa.

…jatkuu ensi viikolla tai sitten ei…

 

Juhlallinen työhön siunaus

Ennen kuin asetuimme oikeasti asumaan Jyväskylän kotiimme, ehdimArto Asuntovaunussame viettää kunnon kesäloman. Asuimme asuntovaunussamme ja ensimmäiset kaksi viikkoa liikuimme liukkaasti sukulaisen luota toisen luo.
Päiväkirjani mukaan vierailimme kahden viikon aikana ainakin neljässätoista eri perheessä. Kuinka monta eri ihmistä ollenkaan tapasimmekaan. Näin jälkeen päin ajattelen, että minkälaista lepoa lienee ollut, kun niin monessa paikassa ehdimme käydä. Nykyään ei vastaavanlaista kierrosta voi tehdä, koska suurin osa tapaamistamme sukulaista on siirtynyt ajan rajan taakse. Monen kohdalla tuo tapaaminen jäi viimeiseksi. Tänään muistelen kiitollisena heitä, rakkaita omaisia.

Toisen puolen lomasta vietimme Lappeenrannassa tehden rästiin jääneitä töitä. Etelä-Saimaan ystävälehti oli vielä saatettava postitukseen. Arto oli myös luvannut olla seuraavan vuoden Kansanlähetyspäivien pääsihteerinä. Päivät pidettäisiin 100-0005_IMGLappeenrannassa. Arto oli siellä syksyn aikana useita viikkoja valmistelemassa tapahtumaa.
Loman loputtua veimme asuntovaunun talvipaikalle Uuraisten Hietasaareen, 60 km Jyväskylästä pohjoiseen. Siellä oli hyvä käydä viettämässä lyhyitä vapaahetkiä. Asuntovaunun kahteentoista neliöön eivät tekemättömät työt mahtuneet.

Työ Keski-Suomen Kansanlähetyspiirissä alkoi jo ennen syyskuuta täydellä höyryllä. Arto kiersi kaikissa alueensa seurakunnissa tutustumassa kirkkoherroihin.

Työhön siunaaminen tapahtui 7.9. komeasti Jyväskylän kaupunginkirkossa. Siunaajana oli itse piispa Jorma Laulajaarto-leena-siunaus-jkl avustajinaan kirkkoherra Otso Sovijärvi, piirin puheenjohtaja Urpo Saari sekä Kansanlähetyksen edustajina pääsihteeri Timo Rämä ja Hämeen piirijohtaja Lasse Jussila. Tässä tilaisuudessa minutkin siunattiin työhön. Lappeenrannassa sain tehdä työtäni ilman siunausta.
Siinä me nyt seisoimme rinnakkain kuin vihkikirkossa aikoinaan. En enää muista, mitä piispa puhui, mutta lämmin ja läheinen tunnelma on jäänyt lähtemättömästi mieleen.

Kirkkotilaisuuden jälkeen oli tuloseurat vanhassa kauniissa pappilassa. Silloin en vielä tuntenut yhden yhtäkään ihmistä. Olo oli avuton ja orpo, olimmeko sittenkään tehneet oikean ratkaisun.
Tutustuminen uusiin ystäviin alkoi tästä illasta, samoin työ.

…jatkuu ensi viikolla tai sitten ei…

Itku auttaa

Hiljalleen syntyi päätös; me siirrymme Keski-Suomen Kansanlähetyksen palvelukseen, jos he huolivat. Ilmoitimme sikäläisen hallituksen puheenjohtajalle, että olemme käytettävissä. Aika pian sieltä tuli vastaus: ”Tervetuloa.” Sovimme, että työ alkaisi kuluvan vuoden syyskuun alusta.   Nyt alkoi asunnon etsiminen. Olimme valmiit myymään omakotitalomme Lappeenrannasta, mutta emme aikoneet ostaa omaa taloa Jyväskylästä.
VVO oli juuri rakentamassa Jyväskylään uutta pienkerrostaloa aivan kaupungin keskustassa. Varasimme talosta kivan kolmen huoneen ja keittokomeron saunallisen asunnon. Näistä VVO:n asunoista asukas maksaa tietyn summan ja saa sitten asua vuokralaisena, vaikka lopun elämäänsä. Pois muuttaessaan vuokralainen saa takaisin sijoittamansa summan. Heinäkuun 3. päivä lähti muuttoauto viemään maallisen omaisuutemme Jyväskylään.

Toki ennen tuota muuttoa oli tapahtunut paljon isoja asioita. Huhtikuussa olin kolme viikkoa Kelan kuntoutuksessa Heinolan Reumasairaalassa. Sinä aikana Arto teki kaupat talostamme. Välittäjä oli hyvin toiveikas, koska talossa oli neljä makuuhuonetta, se menisi nopeasti. Niin siinä kävikin. Kaupan teon jälkeen, kotiin palattuani, välittäjä vei meidät syömään Ravintola Wolkoffiin. Taisi tehdä hyvät kaupat.IMG_1759

Toukokuussa teimme vielä viikon kestäneen saarnamatkan Ruotsiin sikäläisen Kansanlähetyksen pyynnöstä. Olimme tehneet näitä matkoja jo useita kertoja. Saarnakierros tarkoitti 2000 kilometriä omalla autolla ajoa, tilaisuuksia vähintään yksi joka päivä, joskus kaksikin. Seurahetkiä ja raamattuopetuksia oli viikon aikana 10-13 eri tilaisuutta. Lähes joka yö yövyimme eri kodissa ja vieraanvaraisuus oli aivan ylitsevuotavaa. Ne matkat olivat rakkaita ja raskaita. Ruotsissa paistoi aina aurinko ja matkoilta jäi paljon valoisia muistoja ja rakkaita ystäviä.

Minun tehtäväkseni jäi taas kodin purkaminen ja pakkaaminen laatikoihin. Kaksitoista vuotta sitten olin tehnyt saman urakan. Kummallista kyllä, vielä löytyi avaamattomia, Kajaanissa pakattuja laatikoita. Kaikki tavarat eivät ehtineet löytää paikkaansa Lappeenrannan kodissa ollenkaan. Emmekä kuitenkaan olleet osanneet kaivata niitä tavaroita. Suuri määrä tyttöjen leluja matkasi Jyväskylään, vaikka yhtään lasta ei lähtenyt mukaan. Kukin tyttö oli ottanut rakkaimmat lapsuuden lelunsa lähtiessään kotoa. Minulle jäi nukkekoti, kuvakirjoja, pelejä ja paljon tyttöjen tekemiä askarteluja. Ne kaikki menivät Jyväskylän kodin vinttiin odottamaan tulevia100-0024_IMG käyttäjiä.

Saimme hakea avaimet kesäkuun viimeisenä päivänä. Samalla reissulla nukuimme ensimmäisen yön uudessa kodissamme. Ehdimme tutustua kaupunkiin, ostaa valaisimia ja miettiä tarkemmin, miten sisustamme kotimme. Olohuoneesta meni ovi ulos pikkiriikkiselle pihalle. Se oli aivan kadun varressa ja siitä oli portti suoraan kadulle. Hienointa oli, että portissa oli lukko. 100-0023_IMG
Heti alkuun muutama ohikulkija pysähtyi kertomaan minulle talomme historiasta. Talon vanhassa osassa oli toiminut pukutehdas. Nyt rakennus oli muutettu asuinhuoneistoiksi ja kylkeen rakennettu meidän pienkerrostalomme. Oli mielenkiintoista kuulla, miten tehtaan tuotantoa kuljetettiin Neuvostoliittoon silloin, kun idänkauppa veti parhaimmillaan. Kun sen kaupan aika oli ohi, suljettiin tehdaskin.100-0003_img

Etelä-Saimaan Kansanlähetyspiirissä oltiin vähän nihkeinä lähdöstämme. Piti etsiä uusi piirijohtaja, joka löytyikin oman piirin kasvattamasta nuoresta papista. Lähtöjuhlia vietettiin kesäkuussa sekä Imatralla että Lappeenrannassa. Toki oli ikävä jättää tutut lähetystädit ja muut ystävät ja ympäristöt. Toisaalta oli innostavaa aloittaa uutta työtä lähes tyhjästä.

Henkilökohtaisesti itselleni oli raskainta jättää itse rakennettu talo jo toisen kerran. Minusta tuntui, että vein lapsilta kodin, vaikka heistä kukaan ei enää siellä asunutkaan. Vähän tuhersin itkua siinä, kun muuttoauton perässä ajoimme. Sanoja ei ollut. Laitoin lapsille tekstiviestin: ”Nyh mennää kohti uutta elämänvaihetta, vähän itkettää.” Jokainen vastasi omalla tavallaan. Esikoinen sanoi: ” Piti munkin eilen itkeä tirauttaa, kun lähditte! Mut sellasta on elämä. Hyvää matkaa.” Vastasin hänelle vielä: ”Tuntuu kuin olisin vienyt lapsiltani kodin.” Siihen sain vastauksen, että hänen lapsuudenkotinsa jäi jo Kajaaniin. Keskimmäinen vastasi itkuviestiini: ”Eiks vois olla ihan hyvä itkee, kun itkettää? Onnea matkaan!”  Nuorimmainen viestitti: ”Muista, jos itket et aja, jos ajat et itke. Elämä vie eteenpäin ja se on hyvä. Itku auttaa joskus, kun mennyttä on ikävä.”

…jatkuu ensi viikolla tai sitten ei…

Uutta putkeen

Tusinan verran vuosia kului yhdessä hujauksessa. Elämä alkoi olla liiankin tanakasti tutuissa ja turvallisissa puitteissa, samat kuviot uudelleen ja uudelleen. Mielessä alkoi elää unelma jonkinlaisesta muutoksesta. Muutosta ajatellen Arto oli sivutoimisesti muutaman vuoden aikana uskonnon opettajan tehtävissä Lappeenrannan Lyseossa. Kaipasimme lisää muutosta ja sitähän oli tulossa.

Vuoden 2000 alussa Kansanlähetyksen kotimaantyön johtaja ehdotti Artolle siirtymistä Jyväskylään Keski-Suomen Kansanlähetyksen työhön. Siellä oli toiminta kuivunut melkein kokoon ja tarvittaisiin tarmokasta piirijohtajaa nostamaan työ uudelleen jaloilleen. Varsinkin ympäröivässä maakunnassa oli toiminta lähes loppunut.
Minun vastaukseni oli ehdoton ei. Tyrmäsin koko ajatuksen, samanlainen työ täysin uudessa ympäristössä ei todellakaan tuntunut olevan oikea muutos. Yhdessä jätimme ehdotuksen hautumaan. Ajattelimme, että Jumala varmistaa asian aikanaan, jos tahtoo.

Asia ei kuitenkaan jättänyt meitä rauhaan ja useamman kerran Keski-Suomen piirihallituksen puheenjohtaja esitti kutsun tulla katsomaan paikkaa. No, päätimme käydä vilkaisemassa, eihän se ota, jos ei annakaan. Maaliskuussa sovimme päivän, jolloin voisimme tavata heidän hallituksensa.

Hyvissä ajoin iltapäivällä lähdimme ajelemaan Jyväskylään. Matkaa oli noin 250 km. Tulimme kaupunkiin ja poikkesimme ensimmäiseksi syömään Mac Donalsiin. Se tuntui tutulta, kun kaikki muu oli vierasta. Hampurilaiset syötyämme suunnistimme keskikaupungille Kansanlähetyksen toimistoon. Toimisto käsitti pienen liikehuoneen, takahuoneen ja vessan. Kalustus oli aika karu, seinällä penkit ja kirjahylly täynnä kirjoja, toimistossa kirjoituspöytä, arkistokaappeja ja työtuoli.  Liikehuoneen puolella oli mahdollisuus kokoontua pienellä porukalla ja takahuoneessa oli työtila piirijohtajalle.

Paikalla oli puheenjohtaja ja pikkuhiljaa sisään tuli toinen toistaan vakavampia miehiä kaikkiaan kuusi kappaletta, naisia ei siellä kuulunut hallitukseen. Puheenjohtaja viritteli vähän keskustelua ja niin yksi ja toinen paikalla olevista kyseli Artolta hänen työtavoistaan ja suunnitelmistaan. Vanha rovasti kyseli myös hengelliseen elämään ja uskoon liittyviä mielipiteitä. Arto kyseli myös, ehkä enemmänkin kuin hallituksen jäsenet häneltä. Selväksi tuli, että meitä olisi kaksi tulossa työhön. Minulta ei kukaan halunnut kysyä mitään. Odottelin, että jostain ilmestyisi höyryävä kahvipannu paikalle, mutta mitään siihen viittaavaa ei näkynyt. Ehkäpä sitten keskustelun päätteeksi vievät meidät jonnekin kahville, ajattelin.

Kysymykset tulivat tehdyiksi ja vastukset saaduiksi, päätettiin, että jäädään vielä miettimään puolin ja toisin. Heidän hallituksensa päättää asian seuraavassa kokouksessaan. Puheenjohtaja johdatteli meidät ulos tiloista ja toivotti hyvää kotimatkaa. Ei mitään kahvikutsua vieläkään!
Kävelimme hiljaisina autolle ja siinä päätimme, että poikkeamme kahville kotimatkan varrella Laukaanhovin huoltoasemalle. Siinä sitten istuimme pullakahviemme kanssa ja mietimme, mitä pitäisi tehdä. Oliko kolea vastaanotto merkkinä siitä, että meidän ei pidä muuttaa Jyväskylään. Vai oliko se päinvastoin Jumalan merkki siitä, että meidän pitää siirtyä työhön Jyväskylään. Olo oli varsin epätodellinen visaisen kysymyksen edessä.

Kotona mietimme asiaa puolelta ja toiselta. Toisaalta houkutti lähteä kohti uutta, mutta toisaalta pelotti jättää tuttu ja turvallinen työympäristö. Paljon ajatuksia herätti omakotitalomme, unelmieni talo, mitä sille tekisimme. Olimme asuneet siinä Arton kanssa kahdestaan jo usean vuoden ajan.
Juutalaisen opin mukaan elämä alkaa siitä, kun koira kuolee ja lapset lähtevät maailmalle. Sen mukaan me olimme valmiit lähtemään.

…jatkuu ensi viikolla tai sitten ei…