Paikallinen sairaala

Näin olivat tutustumispäivät Dembi Dollossa ohi ja oli aika siirtyä seuraavaan kohteeseen eli Airaan. Tuppuraisen Aki tuli meitä autolla hakemaan. Kolmen tunnin ajan ajoimme Dembi Dollosta pohjoiseen.
Matkalla näimme muutamia tulipaloja, jotka sammuvat itsekseen. Tähän palaneeseen kohtaan kasvaa nopeasti vihreää ruohoa, jota eläimet tulevat syömään ja näin metsästäjät saavat helposti saalista. Kuinka erinomaisesti Luoja on kaiken järjestänyt. Perillä Airassa Akin ja Pirkon kodissa saimme pestä matkan pölyt pois vanhanaikaisesti pesuvadista. Samalla opimme, että pesuvesi otetaan uusiokäyttöön vessan huuhteluvetenä. Vesi on Etiopiassa arvokas luonnonvara, sitä ei riitä tuhlattavaksi.

Matkamme aikoihin sai Etiopiassa sähköä osan aikaa päivästä. Airassa oli sähkö käytettävissä vain iltaisin seitsemästä kymmeneen. Niinpä oli hyvä käydä nukkumaan ajoissa. Seuraavana päivänä pääsisimme tutustumaan Airan sairaalaan.

Sairaala olikin yhtä ihmettä. Kiertelimme kaikki paikat, äitiysneuvolan, synnytyssalin, leikkaussalin, tutkimushuoneet, laboratorion, apteekin, potilashuoneita, pyykkituvan, siis ihan kaikki. Kaikkiin tiloihin mentiin sisään suoraan pihalta. Se tuntui aika oudolta suomalaisessa sairaalassa työskennelleen mielestä. Jokaisella potilaalla oli yksi omainen mukana, lapsilla usein molemmat vanhemmat. Omaiset nukkuivat bambumatolla lattialla potilaansa vieressä. Potilaat ja omaiset olivat tyytyväisen ja iloisen oloisia ja asettuivat mieluusti kuvattavaksi. Saimme tavata aivan äsken syntyneen etiopialaisen, tuskin oli kahden tunnin ikäinen. Vauvan vaalea iho ihmetytti meitä, mutta niin kuuluukin olla. Oikea väripigmentti tulee parin viikon sisällä.

Mielestäni erikoisin tuttavuus oli sairaalan pesutupa. Se oli kuin teatterin näyttämö. Huone, josta etuseinä puuttui. Lattia oli punertavaa hiekkaa, sitä samaa kuin hiekka kaikkialla muuallakin. Keskellä takaseinää oli mahtava pata pyykin keittämistä varten ja reunoilla paljut ja muu tarpeellinen pyykin pesemistä ja huuhtelemista varten. Pyykkärit olivat miehiä, mikä herätti meissä ihmetystä. Ihmettelin, kuinka ihmisten vaatteet niin kuin sairaalan liinavaatteetkin olivat puhtaan valkoisia, todella puhtaita.
Varsinkin naisten päällysvaatteena käytetty nettela oli aina puhtaan valkoinen. Suomalaisiin silmiin nettela näytti suurelta, ohuelta hartiahuivilta. Se vaan kiedotaan omistajansa ympärille tietyllä tavalla ja se on myös lämmin ohuudestaan huolimatta tai juuri siksi. Jos perheessä oli surua, pystyään se kertomaan ilman sanoja kietomalla nettela tietyllä tavalla päälle.

Pirkon aputyttö oli pessyt meidänkin pyykkimme ja palautti vaatteet kauniisti silitettyinä ja viikattuina. Kaikki vaatteet, pikkuhousuja myöten, silitettiin, koska märkiin vaatteisiin saattaa tulla matoja, jotka sitten kaivautuvat sisälle ihoon. No, me emme saaneet matoja sen enempää kuin kirppujakaan. Lähettien lasten varpaista kyllä kaivettiin hiekkakirppuja harva se ilta.

Täkäläisessä synodin koulussa oli 800 oppilasta. Koulussa oli vain yksi pieni ongelma. Vessoja oli rakennettu vain neljä tytöille ja neljä pojille. Parasta aikaa kaivettiin pohjaa uudelle kuivakäymälälle, johon tuli yhteensä 40 istumapaikkaa. Kuopan kaivaminen tehtiin käsin ja tosi pienillä työvälineillä. Tässä maassa ei tunnettu kiirettä. Toivon ja uskon, että käymälä kuitenkin ajallaan valmistui.

Paluumatka Addis Abebaan alkoi seuraavana aamuna klo 6 kuun paistaessa kirkkaana taivaalla. Kerran poikkesimme syömään indseraa ja wottia ja kerran yritimme saada kahvia, mutta sitä ei ollut. Muun ajan kaksitoistatuntisesta matkasta käytimme maisemien katseluun ja naftan odotteluun. Naftasta oli puute ja sitä sai ostaa vain luvalla, jonka saaminen taas oli takkusten takana.
Olo oli hikisen tunkkainen päästessämme perille. Onneksi Addis Abebassa odotti matkustavaisia lämmin sauna lähettien vierastalossa.
Suomalainen saunoo aina.

…jatkuu ensi viikolla tai sitten ei…

Torielämää

 Olimme tulleet uuteen kylään ja ensimmäinen tehtävämme oli mennä ilmoittautumaan paikalliselle kyläpäällikölle. Annoimme hänelle yhden kappaleen matkustusluvistamme ja näytimme passit. Isäntämme pyysi meille lupaa valokuvien ottamiseen, erityisesti torilta. Lupa järjestyi ja saimme mukaamme jopa turvamiehen.

Torilla käynti oli huippuelämys. Myyjät istuivat ympäri laajaa torialuetta kaupitellen, kuka mitäkin. Väkeä oli liikkeellä valtavasti. Myytävät vihannekset oli aseteltu maahan liinan päälle sirosti birrin kasoihin.  Birri oli silloin noin kaksi Suomen markkaa. Punaiset tomaatit pyramidin muotoisissa kasoissa näyttivät todella houkuttelevilta. Monivärisiä mausteita oli myös paljon myytävänä samoin kaikenlaisia punottuja koreja ja vateja. Innostuin ostamaan suuren kauniisti punotun vadin, jota sitten kuljetin kotiin käsimatkatavarana. Eivät onneksi kieltäneet tuomasta sitä lentokoneeseen.

Teimme kierroksen torilla ja emäntämme teki tavallisia arkiostoksia. Hän osti perunoita, porkkanoita, tomaattia, kahvia ja muitakin ruokatarvikkeita. Kahvi ostettiin vihreinä papuina, paahdettiin ja jauhettiin kotona aina yhden keitoksen verran kerrallaan. Kahvi ei todellakaan tullut pöytään nopeasti. Kahvivesikin piti ensin keittää ja suodattaa. Päivän mittaan kahvia tarjottiin vähintään viisi kertaa. Luulen, että aputytöt keittivät tavallista väkevämpää kahvia, kun talossa oli vieraita.

Arto otti torilta paljon valokuvia. Kuvattavia riitti melkein liikaakin. Aina, kun Arto asettui ottamaan kuvaa, ilmestyi eteen joukko nauravia suklaanaamoja, joskus jopa aikuisiakin. Turvamiehellämme alkoi lounastauko klo 12, joten palautimme hänet poliisiasemalle ja annoimme birrin kiitokseksi.

Etiopiassa vaimo tai aasi kantavat tavarat, sen huomasi helposti torilta lähdettäessä. Perheen isä kulkee edellä kantaen pitkää keppiä poikittain hartioillaan. Ilmeisesti isäntä keppeineen vartioi perheensä turvallisuutta, ei suinkaan ihmisiä vastaan vaan eläinkunnan edustajia vastaan.

Iltapäivällä ehdimme vielä tutustua BESS:in kouluun (Bethel evangelical secondary school). Koulussa toimi silloin viisi suomalaista opettajaa paikallisten ja muiden ulkomaalaisten lisäksi. Pääsimme mukaan koululaisten retkelle Noitavuorelle. Sen jälkeen tutustuimme aivan uuteen teehuoneeseen, jonka oli perustanut koulun entinen oppilas.

Koska koulussa oli viisi suomalaista opettajaa, oli siellä tietysti, arvaas mikä? No, suomalainen sauna tietenkin. Tottahan vieraat saunotettiin. Löylyä oli riittävästi muutenkin kuumana päivänä, mutta vettä piti hiukan säästellä.
Saunapuhdas olo saunakahvin jälkeen oli ihan sama kuin kotonakin.

…jatkuu ensi viikolla tai sitten ei…

 

Ruohokentälle

Ensimmäisen arkiaamun tehtävä oli lähteä vaihtamaan rahaa paikallisessa pankissa. Huomasimme heti, että tässä maassa ei kiirettä tunneta. Dollareitten vaihtaminen birreiksi tarvitsi pankissa viittä eri virkailijaa oman työpöytänsä takana. Rahapaperi siirtyi pöydältä toiselle allekirjoitettavaksi ja lopulta saimme tukun paikallista valuuttaa käteemme ja pääsimme ostoksille. Matkamuistokauppiailla tuntui olleen hinnat asiakasta myöden, tutuille tietenkin myytiin halvemmalla. Monenlaisia matkamuistoja oli tyrkyllä ja pian huomasimme tuhlanneemme lähes kaikki rahamme. No, ei hätää, pankissahan saisi vaihdetuksi uutta rahaa nopeasti.

Odottamiseen saimme hyvää opetusta myös seuraavana päivänä, kun meidät lähetettiin kahdestaan pienellä lentokoneella Dembi Dolloon tervehtimään sikäläisessä koulussa työskenteleviä lähettejä. Paikka on Addis Abebasta muutamia satoja kilometrejä lounaaseen. Ohjeeksi meille annettiin, että välilasku on Jimmassa, siellä on asfalttikenttä, mutta sinne ei pidä jäädä. Määränpäässä on ruohokenttä ja silloin nousemme pois koneesta.

Mirjami saattoi meidät kentälle Addis Abebassa. Istuimme neuvotussa paikassa, josta tultaisiin kutsumaan koneeseen. Kulkuluvat kolmena kappaleena ja eväsvoileivät olivat mukana. Meni tunti, johonkin muualle odottavat ohjattiin pois kentältä, lento oli peruttu. Meni toinen tunti, Arto kävi kyselemässä – Dembi Dollo? Virkailija viittasi takaisin istumaan. Taas meni tunti ja heti huudettiin Dembiin lähtijät pihalle. Puolen tunnin päästä viittailtiin, että voimme nousta tuohon 16-paikkaiseen koneeseen. Kone tutisi ja tärisi, mutta nousi sentään ilmaan. Kyllä jännitti.

Välilasku tapahtui Jimma nimisessä kaupungissa. Koneeseen lastattiin jotain tavaraa ja muutama matkustajakin tuli lisää. Kun kone yritti nousta uudelleen ilmaan, ei toinen moottori pyörinytkään. Meidät matkustajat ohjattiin lentokentälle. Olimme hämmentyneitä, emme tienneet missä olemme ja miten voisimme kertoa läheteille, että matka keskeytyi. Arto, taas neuvokkaana, keksi soittaa Addis Abebaan lähetyksen vierastaloon ilmoittaakseen, että olemme Jimmassa. Isäntäväki ei ollut paikalla ja puhelimeen vastasi etiopialainen apulainen. Yhteistä kieltä ei ollut, mutta jotenkin apulainen ymmärsi, että juuri me olemme Jimman lentokentällä.

Matkustajien joukossa oli meidän lisäksemme yksi ranskalainen nainen, muut olivat etiopialaisia. Lentoyhtiö olisi tarjonnut meille indseraa ja wottia, mutta emme halunneet. Meillä oli onneksi Leenan väkisin laittamat voileivät mukana. Tämän jälkeen otan aina eväät mukaan, lähtiessäni vaikka lyhyellekin matkalle.
Kaikilla kielillä puhuttuna ymmärsimme, että toinen kone tulee hakemaan meidät saman päivän aikana ja vie Dembi Dolloon. Iltapäivä oli jo pitkällä, kun kone tuli ja meidät kutsuttiin turvatarkastukseen. Minut laitettiin toiseen koppiin, tarkastajana oli nainen ja vastaavasti Arto toiseen, miespuolisen tullivirkailijan tarkastettavaksi. Ihmettelimme, mitä luvatonta me olisimme voineet ottaa mukaamme, kun emme saaneet poistua lentokentältä ja Addis Abebasta lähtiessä oli pidetty jo tiukka turvatarkastus. Ruumiintarkastuksessa ei tietenkään löytynyt mitään ja niin meidät ohjattiin koneeseen.

Taas oltiin ilmassa ja ainoa huoli oli enää ehjänä maahan pääsemisestä. Yks kaks turppaat pöllähtivät ja pikkuinen kone oli maassa. Tulipa tuokin elämys koettua. Meitä lentokentälle vastaan tullut lähetti oli viettänyt koko päivän kentällä odottamassa. Ilo olikin sitten sitä suurempi, kun vieraat vihdoin tulivat.
Olimme hyvillämme, että paluumatka Addis Abebaan tehtäisiin autokyydillä, vaikka matka tulisi olemaan pitkä ja hikinen.

…jatkuu ensi viikolla tai sitten ei…

Indseraa ja wottia

 Ensimmäinen vierailupäivämme oli sunnuntai, joten pääsimme heti tutustumaan kirkolliseen elämään. Kävelimme läheiselle kirkolle. Väkeä oli liikkeellä paljon. Kirkollinen ohjelma alkaa sunnuntaina aamurukouksella klo 7, klo 8 on raamattutunti ja klo 9 alkaa jumalanpalvelus. Me osallistuimme yhdeksän palvelukseen. Penkit täyttyivät ihmisistä, aina uusien tullessa tiivistettiin ja taas tuli tilaa. Tuntuipa jännittävältä istua kylki kyljessä noiden kauniiden tummien etiopialaisten keskellä. Osa kuulijoista oli jäänyt istumaan ulos. Monta ryhmää pyhäkoululaisia oli kerääntynyt puitten varjoon kuulemaan opetusta Jeesuksesta ja laulamaan.

Kirkkokokemuksen jälkeen meidät vietiin syömään paikallista ruokaa paikalliseen ravintolaan. Eteisessä oli rivi käsienpesualtaita. Pesimme ja kuivasimme kätemme samalla tavalla kuin isäntäväkemme, kaksi lähettiperhettä. Sitten siirryimme salin puolelle, jossa ei ollut pöytiä vaan eräänlaisia suuren sienen tapaisia alustoja, tuolit ympärillään. Jokaisen sienen ympärille mahtui 4-5 ruokailijaa. Asetuimme istumaan kolmen sienen ympärille.

Matkasta väsyneillä silmilläni tuijottelin ympärilleni ihmetellen kaikkea näkemääni. Alustan päällä oli suuri pyöreä emalivati, liki puoli metriä halkaisijaltaan. Vadilla oli pehmeän näköinen harmaa liina. Ei mikään kaunis liina, ajattelin. Muuten ympäristö oli värikäs ja koristeellinen. Tarjoilija tuli kyselemään tilauksia ja siinä oppaamme kertoivat, että voimme valita liha-, kana- tai kasvis-wottia. Sovittiin, että otetaan sekä kanaa että lihaa. Juomaksi valitsimme tutun tuntuista keltaista limpparia, saattoi olla, vaikka suomalaista Jaffaa. Minkäänlaisia astioita tai edes ruokailuvälineitä ei ollut näkyvissä. Odotellessamme tarjoilija toi sivupöydälle lasit ja juotavat. Sen jälkeen hän toi isossa astiassa jotain lihakastiketta ja kaatoi sitä aikamoisen kasan tuon harmaan liinan päälle. Pian hän toi toisenkin astian ja tyhjensi sen liinan toiseen reunaan. Kastikkeiden joukossa näkyi olevan jopa kokonaisia kananmunia. Kun kaikilla liinoilla oli kastikkeet valmiina, siunasimme yhdessä ruuan ja ateria voi alkaa.

Lähetit näyttivät meille, kuinka syöminen tapahtuu. Käytetään vain oikeaa kättä, koska vasen on vessakäsi. Oikealla kädellä repäistiin harmaasta liinasta, joka oli indsera- leipää, sopiva palanen. Sillä leipäpalalla otettiin kastiketta ja vietiin herkku suuhun. Herkkuahan se olikin, jos sattui pitämään voimakkaista mausteista. Ensin maistui suussa hyvältä, mutta sekunnin päästä maku olikin tulisen polttavaa. No, limpparia perään ja ottamaan uutta indsera-leipää toisen kastikkeen kanssa. Eihän siinä suomalainen vatsa ehtinyt täyteen tulla, mutta useita vuosia Etiopiassa työskennelleet lähetit, lapset mukaan lukien, tuntuivat nauttivan ateriasta. Minun makuuni indsera- leipä oli vähän kuin vahingossa hapantunut muurinpohjalettu. Kastikkeet olivat hyviä, mutta eihän meikäläinen maha niin voimakkaita mausteita hyväksynyt

Aterioinnin lomassa lähetit kertoivat meille tästä etiopialaisesta kansallisruuasta. Indsera leivotaan hapatetusta taikinasta muurinpohjaletun tapaan. Yleensä se tehdään etiopialaisesta teff viljasta. Wot taas on tulinen kastike, joka valmistetaan kanasta, lampaan tai naudan lihasta tai pavuista ja vihanneksista. Mausteena käytetään Berbere (bärbäre) maustetta ja muita maustesekoituksia. Miedommassa Alitsa kastikkeessa käytetään mausteena Kurkumaa muiden mausteiden ohessa. Lähetit kertoivat, että indseraa ja wottia voi huoletta syödä kaikkialla Etiopiassa, koska sen he osaavat tehdä. Wottia keitetään useita tunteja, joten se on aina kypsää. Tulimme huomaamaan, että näitä yhden asian pikkuravintoloita oli tuhka tiheään matkamme varrella. Kerrotaan, että etiopialainen ei ole syönyt ollenkaan, jos ei ole päivän aikana saanut indseraa ja wottia.

…jatkuu ensi viikolla tai sitten ei…