Leijonanharja

Oli hienoa olla itsellinen virkanainen. Ei ollut suurta huolta arkielämästä. Joka päivä kävin syömässä sairaalan ruokasalissa. Ateria oli siellä suhteellisen edullinen. Pientä välipalaa ostin omaan huoneeseen. Kerroksessa oli pieni keittiö kahvinkeittoon, muuta siellä ei juuri kukaan tehnyt.

Kampaajalla kävin joka viikko, hiukset kammattiin muodin vaatimalle komealle leijonanharjalle. Silloin oli vielä hiuksia mitä kammata. Osastollamme ei tarvinnut käyttää lastenhoitajan virkapukua vaan saimme pukeutua kirjaviin mekkoihin. Marimekko oli silloin suurinta muotia. No, minun ”marimekkoni” ompeli taitava äitini, mutta ne palvelivat työasuina moitteettomasti. Päässä ei näillä osastoilla tarvinnut pitää päähinettä, joten hiusten piti olla tip top.

Mitään kirkossa käyntiä kummempaa en harrastanut. Mahdollisuuksia olisi ollut, vaikka kuinka paljon. Aikoinaan Tampereen täti oli huolissaan, kun en edes etsi miestä. Hän pelkäsi, että minusta tulee vanhapiika niin kuin hänestäkin. Minä olin vakaasti sitä mieltä, että jos Luoja on minulle miehen luonut, hän tulee kotoa hakemaan. Helsingistä minua ei kukaan hakenut, eikä vakituinen paikka nyrkin ja hellan välissä kiinnostanut.

Jonkun verran kävin Vanhankirkon seurakunnan nuorten illoissa, mutta en osannut kotiutua sinne. Siihen aikaan oli Suomessa voimakasta nuorisoherätystä. Helsingissä nämä nuoret kokoontuivat Anniksella eli Annankadulla sijainneessa huoneistossa. Siellä kävin useita kertoja sekä Helsingin Raamattukoulussa kuuntelemassa Kerttu Vainikaisen luentoja. Monista mahdollisuuksista huolimatta en löytänyt omaa hengellistä kotia. Olin pieni maalaistyttö liian suuressa kaupungissa.

Tyttöporukalla kävelimme joskus Seurasaaressa ja Stockmannilla tietysti kävimme useinkin vapaapäivinä. Silloin ei vielä osattu shoppailla, mutta mukava oli katsella kaiken maailman tavaroita. Ainoat elokuvat, jotka kävin katsomassa olivat Cherbourgin sateenvarjot sekä My Fair Lady. Molemmat hienoja elokuvia ja säilyneet muistoissa näin pitkään.

Muutamia läheisiä ystävyyssuhteita syntyi toisten lastenhoitajien kanssa. Kerroksessamme asui vain tämän saman ammatin harjoittajia. Pitkällä käytävällä oli huone toisensa vieressä ja joka huoneessa kaksi asukasta. Ainoa puhelin oli käytävällä, että sellaista intimiteettisuojaa. Koska kaikki tekivät epäsäännöllistä vuorotyötä, oli käytävällä hiljaista.

Yövuoro kesti seitsemän yötä kerrallaan ja sen jälkeen sai viikon vapaata. Niillä vapailla kävin yleensä vanhempieni luona Pohjanmaalla. Matkustin yöjunalla ja nuukuuttani istuin päivävaunussa. Virkkasin pitsiä aina, kun olin hereillä. Parin vuoden matkoilla sain valmiiksi kuusi lakanan pitsiä ja viisi tyynyliinaan tulevaa pitsiä. Kuudes pitsi on edelleen kesken. Pitsin virkkaus tähtäsi suoraan nyrkin ja hellan väliin, vaikka en sitä silloin tiennyt.

…jatkuu ensiviikolla tai sitten ei…

 

 

Oma lapsi

Lastenhoitajaksi valmistumiseni oli äidille erityisen tärkeää, olinhan neljästä lapsesta ensimmäinen, joka valmistui ammattiin. Äiti tuli Helsinkiin valmistujaisjuhliini ja yhdessä lähdimme Tampereen kautta Pohjanmaalle Vapun päivänä. Sain viettää kahden viikon loman ennen paluuta Lastenlinnaan valmiina hoitajana.

Ensimmäinen asuntoni oli yökköjä varten tehdyssä huoneistossa sairaalan ylimmässä kerroksessa. Meitä asui siellä neljä uutta lastenhoitajaa. Huoneet olivat niin pieniä, että jokainen sai oman huoneen. Elämä tuntui mahtavalta, aivan ikioma huone, työ ja omaa rahaa. Ei palkka suuri ollut, mutta eivät menotkaan suuria olleet. Olin tottunut tulemaan vähällä toimeen ja osasin laskea tarkkaan, mihin raha riittää.

Opintovelkaa tuli maksettavaksi kokonaista 20.000 markkaa. Opintoavustusta olin saanut 24.000 markkaa. En muista enää paljonko opiskelu kaikkiaan maksoi, mutta kolmen vuoden kuluttua velka tuli maksetuksi pois.

Kesän jälkeen toimeni vakinaistettiin ja pääsin asumaan torniin, varsinaiseen asuntolaan, kymmenenteen kerrokseen, toveriasuntoon. Asuinkumppanikseni sain edelliseltä kurssilta valmistuneen Pirkon.

Olimme kaksi täysin eri maata olevaa ihmistä, mutta ihmeesti vain onnistuimme elämään sovinnossa. Jos olimme molemmat lähdössä aamulla seitsemäksi työhön opin pian olemaan aivan hiljaa. Pirkkoa ei saanut puhutella aamulla, illalla hän muuttui puheliaaksi. Minä olisin voinut sanoa aamullakin jonkun sanan. Olimme eri osastoilla, joten työssä emme tavanneet.

Työpaikkani oli käytöshäiriöisten lasten osasto. Lapset olivat enimmäkseen alakouluikäisiä, yökastelijoita ja muita henkisiä vaikeuksia potevia. Työ oli lasten arkipäivässä mukana olemista ja samalla opiskelijoiden ohjausta. Aina, kun jäi joutoaikaa, viikkasimme liinavaatevarastossa pyykkejä ja pinosimme selstoffilappuja kauniisiin pinoihin. Olen todella hyvä viikkaamaan pyyheliinat ja kaikenlaiset vaateet millintarkkoihin pinoihin. Vanulappujen pinoamisessa syntyi suorastaan kilpailu, kuka osasi tehdä hienoimman tähden muotoisen pinon. Tänään tuota kaikkea miettiessäni, ihmettelen, miksi emme istuneet lasten kanssa pelaamassa tai lukemassa niinä joutoaikoina. Olihan pesula jo kertaalleen viikannut pyjamat ja muut puhtaat vaatteet.

Jokaisella hoitajalla oli nimetty ”oma lapsi”, josta kannettiin enemmän vastuuta. Mieleeni on jäänyt omistani yksi tyttö. Hän oli alle kouluikäinen pellavapää. Hänellä oli käytössään persoonallinen sanavarasto vaikeita tilanteita varten. Suuttuessaan hän lateli kolme kirosanaa peräkkäin kuin runoa, v—-, p——, s——. Tämä rimpsu toistui niin kauan kunnes tilanne rauhoittui. Me tulimme kahdestaan toimeen todella hyvin, kävimme jopa kaupungilla ostamassa hänelle uusia vaatteita. Kertaakaan ei suuttuminen päässyt yllättämään. Hyvää yhteistyötä ja toinen toisensa hyväksymistä varmaan osoitti hänen tapansa järjestää minulle yllätys mennessäni yövuoroon. Ilta illan jälkeen hän oli maalannut häkkisänkynsä putket ”sillä itsellään”. Ensin pesin lapsen, sitten sängyn ja niin päästiin nukkumaan.

Tällä osastolla oli myös muutama perinteenvaalijatyöntekijä, niin kuin kaikilla hyvillä työpaikoilla on. Seitsemääntoista vuoteen ei ollut tehty muutoksia, eikä tehty nytkään. Yritin ottaa siitä irti sen opin, että ajattelen aina voisiko jonkin arkisen työn tehdä toisin, jotenkin eri tavalla kuin ennen. Sitä erilaisuutta voi hyvin harrastaa nyrkin ja hellan välissä, ei tule elämästä yksitoikkoista. Saattaa yllättää nyrkin tai hellan.

…jatkuu ensiviikolla tai sitten ei…

Lastenlinna

Vuonna 1962 toukokuun toisena päivänä aloitin lastenhoitajaopinnot, vuoden kuluttua Vappuaattona olisin valmis lastenhoitaja.

Helsinki oli suuri kaupunki 19-vuotiaan ujon tytön mielestä. En päässyt heti alkuun sisäoppilaaksi, vaan jouduin asumaan isän serkun perheessä Etelä-Kaarelassa. Oli opittava ajamaan bussilla Lastenlinnaan ja takaisin.

Koulussa oli ensin kaksi viikkoa pelkkää teoriaopetusta ja sen jälkeen pääsimme työssä oppimiseen. Teoriaa oli enää vain yksi päivä viikossa. Olimme viimeinen kurssi, jonka todistuksessa on koulun silloisen johtajan, Arvo Ylpön, nimi. Hänen luennoistaan jäi mieleen kertomukset Saksassa sattuneista syöksysynnytyksistä likaämpäriin ja muista erikoisista tapahtumista. Varmaan hän puhui lastentaudeista ja muusta alaan kuuluvasta, mutta ne ovat autuaasti unohtuneet. Vai lienevätkö muuttuneet käytännön osaamiseksi ja ammattitaidoksi.

Vuosi oli varsin lyhyt aika niin laaja-alaiseen oppimiseen kuin lastenhoito kaikkineen on. Teoriaa oli varsin vähän, mutta käytäntöä sitäkin enemmän. Vapaa-ajalla teimme vauvan vaatteita, liinavaatteita, vauvanukkeja ja monenlaista askartelua, kuten palapeli, kuvakirja ja leikekirja. Valmiuksia piti saada sekä sairaiden että terveiden lasten hoitoon.

Maitokeittiövuoro mahtui myös tähän vuoteen. Mittakaava oli monta kertaa isompi kuin Joulumerkkikodin maitokeittiö. Äidinmaidot haki joku siihen tehtävään palkattu nuori mies ja tietysti autolla.

Vastuuhenkilönä maitokeittiössä oli oikea talousopettaja. Häneltä sain hyvät arvostelut lähtiessäni. Hän sanoi, että olen niin valoisa ihminen ja minulla on aina puhdas, valkoinen esiliina. Essu lisäsi minun valoisuuttani. Edelleen käytän esiliinaa keittiössä, vaikka ei se valoisuutta enää lisää, mutta suojaa muita vaatteita hyvin.

Meillä oppilailla oli siniruutuiset mekot ja valkoiset esiliinat. Ne piti olla mukana jo kurssille mennessä. Äiti ompeli minulle vaatteet valmiiksi. Päässä oppilailla oli samanlainen päähine eli kotsa, kuin valmiilla lastenhoitajilla. Päähineeseen ommeltiin sininen raita edistymisen merkiksi, ensin yksi, sitten toinen ja viimeksi kolmas raita. Kolminatsa oli jo melkein täysin oppinut.

Kesän jälkeen pääsin sisäoppilaaksi, eli sain muuttaa asumaan yhdeksän muun tytön kanssa tyhjäksi jääneeseen lääkärin asuntoon.

Joulua vietin sinä vuonna keskosvauvojen kanssa Lastenlinnan Keskolassa. Tapana oli pukea pienet vauvat aattoaamuna prinsessoiksi, prinsseiksi ja tontuiksi. Koko sairaalan väki sai kulkea Keskolan läpi ja katsella näitä pieniä satuhahmoja ikkunan takaa. Ihmettelin silloin, että miksi niin steriilin paikan läpi saivat kaikki kävellä jouluaattona. Eivätkö bakteerit olleet valppaana juhlapäivänä. Seuraavana jouluna se tapa oli siirretty eläkkeelle samoin kuin sairaalan johtaja arkkiatri Ylppö.

Valmistuminen häämötti Vappuaattona 1963. Siinä huhtikuulla erään yövuoron päätteeksi sain kutsun ylihoitajan toimistoon. Ehdin jo hiukan säikähtää, mutta asia ei ollut ollenkaan pelottava. Lastenlinnassa oli ollut tapana pyytää muutamia tyttöjä jäämään valmistuttuaan töihin Lastenlinnaan. Minulle lankesi nyt tämä kutsu. Mieleinen kutsu se oli, vaikka en ollut mitenkään erityisen ihastunut Helsinkiin. Otin kutsun vastaan.

…jatkuu ensiviikolla tai sitten ei…

Pyynnöstä todistan

Pohtiessani matkaa nyrkin ja hellan väliin satuin törmäämään nuoruuden aikaisiin työtodistuksiini. Ensimmäiset kaksi todistusta ovat kesätyöpaikasta Viikinsaaren kesäravintolassa. Työ oli keittiöapulaisen tehtävä. Kaksi todistusta ovat lähes samansanaiset, vain vuosiluku ja pari sanaa on vaihtunut.

Ensimmäisenä kesänä olen tehnyt työni kiitettävällä huolella ja ahkeruudella. Toisena kesänä on ilmeisesti tapahtunut myönteistä kehitystä, kun työ on tehty kiitettävällä huolella, ahkeruudella ja ammattitaidolla. Ammattitaitoinen keittiöapulainen kahden kesän kokemuksella, olin vasta täyttänyt 16 vuotta! Todistusten allekirjoittaja on Tampereen Työväenyhdistyksen silloinen korkein johtaja.

Todistukset oli tietenkin kirjoittanut tätini, joka oli Tampereen Työväenyhdistyksen ravintolassa emäntänä. Useita kesiä hän vastasi yksin Viikinsaaren kesäravintolasta. Hän otti minut kesätyöhön pyyhkimään pölyjä ravintolan tuoleista ja oppimaan työntekoa.

Tällä työkokemuksella olisin hyvin pärjännyt hellan ja nyrkin välissä. Osasin keittää puuroa, kattaa aamupalapöydän, tiskata, siivota ja pyyhkiä pölyjä, oikein ammattitaidolla.

Tiskaaminen oli suuri operaatio. Se tehtiin käsin kahdessa syvässä altaassa, astiat kuivattiin myös käsin tavallisilla pyyheliinoilla. Tiskipenkin yläpuolella oli pyykkinaru, jolle märät pyyheliinat heitettiin välillä kuivamaan. Selän takana paistoi pihvejään valtavan puuhellan ääressä kokki Elli ja kaikilla meillä oli hiki niskassa. Kiireisestä ja hikisestä työstä huolimatta ilmassa oli myös omanlaistansa keittiöhuumoria.

Yksityistä bisnestä tein lauantai-iltasin tuhkakuppeja pyyhkimällä. Tarjoilijat toivat salista täydet tuhkakupit keittiöön, minä tyhjensin ne ja pyyhkäisin puhtaaksi uutta käyttöä varten. Käteni haisivat monta päivää tupakalle, mutta tarjoilijoilta saamani palkkio himmensi sitä haittaa.

Seuraavassa työtodistuksessa toimenkuva laajenee kotiin ja lapsiin päin. Lastenhoitoharjoittelijan tehtäviin perheessä kuului kodin- ja lastenhoito. Lapset olen hoitanut huolella ja mallikelpoisesti ja omannut taidon ymmärtää ja suhtautua lapsiin oikealla tavalla. Lopuksi todetaan, että soveltuvuuteni lastenhoitoalalle on mitä parhain. Todistuksen allekirjoittaja on terveyssisar, joten sanoilla lienee ollut painoarvoa.

Joulumerkkikodista annettu todistus panee vielä paremmaksi. Olen tehnyt työni kiitettävästi ja huolella. Kiitettävästi on harvennettu ja jopa alleviivattu. Lisäksi mainitaan, että miellyttävänä, hiljaisena, ahkerana ja töistään huolehtivana työntekijänä suosittelen häntä lastenalalle.

Enkö näillä ansioilla kelpaisi vaikka kuinka komean hellan ja nyrkin väliin. Olen tarpeeksi kiltti ja hiljainen.

…jatkuu ensiviikolla tai sitten ei…